KALKKERONKIERROS                       

 

Keväällä 2004 kyläsuunnitelman teon yhteydessä lähetetyn kyselylomakkeen perusteella aloitettiin polkuhankkeen suunnittelu syksyllä 2004.  Kylätoimikunnan perusti pientoimikunta, johon kutsuttiin myös Ripatin ja Pohjuukulman kylätoimikuntien edustajat mukaan.  Toimikunta kartoitti alustavasti maaston Tuukkalasta Suontee- järven puoleisen maaston Ripatin kyläkaupalle asti ja teki karttapohjalle suunnitelman eripituisista patikkapoluista kysei­sellä alueella.  Samalla todettiin, että ei olut edellytyksiä jatkaa maasto-olosuhteiden vuoksi maaston kartoitusta Suonsalmen koululle asti.  Ripatin kylätoimikunta käsiteli hanketta omassa koko­uksessa. Pohjuukulman kylätoimikunta ei ole mukana hank­keessa.

 

Hankkeen yleiset tavoitteet:

-         monipuolistaa kylän liikuntamahdollisuudet

-         luoda elämykselliset luonto­retket turvallisiksi ja helpoiksi toteuttaa

-         aktivoida omaehtoiseen liikkumiseen ja kunnon kohenta­miseen

-         ohjata ihmisiä liikkumaan määrättyä reittiä pitkin oman kuntonsa huomioiden

-         informoida ihmisiä paikallisista luontonähtävyyksistä

-         luoda perheille ja koululaisryhmille mahdollisuus tehdä eripituisia luontoretkiä lähialueella

-         vahvistaa yhteistyötä eri järjestöjen ja kylätoimikuntien kanssa

 

Kohderyhmät ja tavoitteet heidän osaltaan:

-         perheille ja vakituisille asukkaille, myös ikäihmisille, hanke tekee helpoksi lähteä liikkumaan suoraan omalta ulko-ovelta

-         matkailijoille Kalkkeronkierros lisää kunnan tarjoamia matkailuaktiviteettia ja opettaa kulkemaan maastossa luontoa kuluttamatta

-         osa-aika asukkaille se antaa tietoa paikallisista luontonähtävyyksistä, lisää toivottua vapaa-ajan käyttö­mahdollisuutta ja sen myötä pidentää loma-asuntojen käyttöä myöhempään syksyllä

-         koululaiset oppivat luontotuntemuksen lisäksi kulkemaan siellä myös yksin

-         luontoihmisille se tuo elämyksiä, tur­vallisia sieni- ja marjaretkiä lähimaastossa.

 

Aikataulu:

Hanke on saanut julkisuutta vuonna 2005 Hirvensalmen Sanomissa ja eri kokousten kautta.  Informaatiotilaisuus maanomistajille ja muille yhteistyökumppaneille siirtyi kevääseen 2006.  Aikataulun siirtyminen johtui Hirvensalmen kunnan teknisen toimiston kiireistä, Heiltä saatiin maanomistajien tiedot vasta syyskuussa.   Maanomistajilta kerätään kirjallisia maankäyttösopimuksia polkupohjan, mahdollisten laavujen ja näköalatornin osalta.  Heinä-marraskuussa järjestetään 5 päivänä raivaustalkoot joissa samalla rakennetaan sillat ojien ylityskohtiin, merkitään nuotio- ja laavupaikat. Talkooilmoitukset on suunniteltu jaettavaksi vakituisten asukkaiden postilaatikoihin kummallakin kylällä ja tauluilmoitukset laitetaan kylien kyläkauppojen ilmoitustauluille.  Opasteiden pystytys tapahtuu keväällä 2007 kolmena talkoopäi­vänä ja avajaiset järjestetään kesä-heinäkuussa.  Kyläkaupat välittävät laminoituja karttapohjia Kalkkeronkierroksen käyttäjille.  Yhteistyökumppaneista Ripatin kylätoimikunta, Ripatin Urheilijat ja Ripatin metsästäjät osallistuvat talkootyövoimalla polun pohjan kunnostamiseen ja opasteiden pystytykseen.  Tuukkalan Tempaus hankkeen rahoittajana, kirjanpidon hoitajana ja talkootyöllä kunnostavat polkua ja pystyttävät opasteita.  Tuukkalan kylätoimikunta hoitaa suunnittelun, kirjalli­set luvat maanomistajilta, osakas­kunnilta ja tiehoitokunnilta, työn organisoinnin, vastaa rahoituksen hankkimisesta, talkoiden to­teuttamisen ja tiedottamisen, hoitaa hankerahoituksen kaikesta paperi­työstä, toimii tiedottajana ja hoitaa muut juoksevat asiat.  Hirvensalmen kunnan tekninen toimisto antaa maanmittauskonttorin karttapohjaan merkatun reitin maa- alueiden omistajien henkilö- ja osoitetiedot käyttöön.  Suulli­sesti kunnan vapaa-aikatoimi lupasi keväällä 2005 varata määrärahat talousarvioon kahden suuren in­formaatiotaulun hankkimiseen ja pystyttämiseen, toinen Tuukkalaan ja toinen Ripattiin.  Syksyllä vapaa-aikasihteeri Hannu Inkeroinen ilmoitti, että kyseiset taulukustannukset tulisi sisällyttää hankesuunnitelmaan. Netin lisäksi  Ripatin ja Tuukkalan lähikauppa toimivat suunnitelman mukaan informaatiokanavina.

 

Rahoitus:

Talkootyöllä, lahjoituksilla ja urheiluseura Tuukkalan Tempaus rekisteröitynä yhdistyksenä hoitaa oman rahoituksen osuuden.

Hankkeelle on haettu rahoitusta Veej´jakajan kautta.  Veej´jakajien hallituksen mielipide, oli, että noin 30 kilomerin pituista reittiä tulisi lyhentää.  Se merkitsisi toteutuessaan sitä, että reitti ei ulottuisi Ripattiin asti. Hankkeeseen on suhtauduttu myönteisesti mutta päätös odottaa maanomistajien kirjallisten ulkoilureitin käyttöoikeussopimusten saamista.  Sopimusten teko on aloitettu marraskuussa 2005.  Hankkeen rahoituspäätöksen myötä siirrettiin vuonna 2005 toteutettavaksi aiotut pohjan kunnostus- ja raivaustalkoot seuraavalle vuodelle.  Kustannusarvio vajaa 10 000 euroa.